BIO

​

- Mun poikavuosien harrastaminen, tuossa toisella kymmenellä, tarkoitti vaatimattomasti ennakkoluulotonta suhailemista kaikilla taiteen osa-alueilla. Leikittiin, kuten lasten pitääkin. Hyvän kaverini Kallion Jaskan kanssa soiteltiin kitaroita ja ääniteltiin avokelanauhurille hillittömiä improvisaatioita, runoiltiin päättömyyksiä, kyhäiltiin milloin mitäkin. Sitä kautta aloittelin varovaisia biisiyritelmiäni. Kovin olin innoissani ensimmäisestä oikeasta tekstistäni, noin 14-vuotiaana ja tohkeissani pyöräilin Porin keskustaan Jaskalle tekstiä näyttääkseni. Ikävä vaan, että paperi, jolle olin laulutekstini tuhertanut katosi matkalla. Sinne meni varhainen taiteellinen papana, kai suoraan Kokemäenjokeen.

- Pääinstrumenttini oli rummut, musiikkiopistoon pääsin syksyllä 1978. Kitaran rämpyttely alkoi viedä vasta kun laulunrakentelu alkoi, joskus 1980-luvulla.

- Pitkään paukuttelin äidin antamia Fairykanistereita käsityötunnilla näpistetyillä pyörökepeillä. Settiin kuului myös Sultan-merkkinen rämisevä symbaali, jota läiskin kolistelun ohessa. Ensimmäiseen keikkaan mennessä olin sentään tienannut itselleni Olympic-merkkiset rummut. Hi-hat kalusto ei valitettavasti kuulunut kauppaan, joten ne piti lainata. Rummut maksoivat 800 markkaa - noin 130 euroa. Vanhempani kustansi puolet, oman osuuteni ansaitsin kauppaamalla näpertämiäni narutöitä. Porin päivänä 1977 seisoimme äitini kanssa sadetakit niskassa Porin torilla myymässä ohuesta köydestä väsäämiäni pannulappuja, lasinalusia ja seinäkoristeita. Asian haluaminen mitattiin heti alkuunsa.

- 1978 en oikeastaan saanut kitarasta vielä ääntäkään. Meillä oli veljeni Harrin ja hänen luokkatoverinsa Lönnbergin Turon kanssa The Stuck On -niminen bändi. Velipoika soitti bassoa, Turo kitaraa. Treenattiin rock-klassikoita Shakin’ All Overista Hurriganesin Phone Rang’iin. Velipojalla oli Aria Diamond –basso ja Sound Cityn nuppi. Kitarassa Turo Lönnberg. Hierottiin Smoke On The Water -introa, miljoonien muiden aloittelevien bändien lailla.

 

- 1980 velipoika oli vielä kehissä, Kallion Jaska soitti kitaraa ja Salmisen Markku fonia - Rampton Rollers debytoi takapihallamme Porissa. Jaskan kanssa meillä oli samoihin aikoihin Vic Hennessy, bändi, jonka taiteelliset ambitiot ulottuivat aina sarjakuvista luontoretkiin, nukketeatteriesityksiin, runoihin ja haukkumakirjeisiin (joita ei tosin koskaan lähetetty).
 

- Kouluvuodet kuluivat. Kaikille kaltaisilleni opettajien pojille lämpimät terveiset, elämä kyrpämagneettina vaatii omanlaistaan luovimista. 

- 1981, kuusitoistavuotiaana iskin nuorison taidetapahtumassa jazz- ja popsarjassa. Improvisoin kymmenminuuttisen rumpusoolon, jota täydensin sepittämilläni runonpätkillä. Varmaan ihan vaikuttava esitys, Iineen muna. Porin aluekarsinnan jälkeen tapahtuma jatkui Turussa, jossa sain mm. hämmästellä Severi Pyysalon varhaista taituruutta. Pääsimme molemmat vielä jatkoon, aina varsinaiseen päätapahtumaan asti, Kokkolaan. Kokkolassa odotti jo kylmä suihku. Klaus Järvinen ampui alas kokeilevan teokseni. Marssin loukattuna salista, kuinkas muuten, en jäänyt kuuntelemaan kuka sarjan lopulta voitti. 

- Myöhemmin kesällä 1981 sain hyvitystä nuorelle turhamaisuudelleni. Pääsin Jyrki Kankaan puheille ja sitä kautta ilmaiskeikalle Pori Jazziin, ravintola Otavaan. Esitin vartin rumpusoolon ja improvisoin hiukan pianollakin. Yleisö tuskin kiinnitti taiteeseeni suurtakaan huomiota. Palkkioksi tulkittava Pori Jazz 1981 artistikortti tarjosi vapaan sisäänpääsyn festivaalin konsertteihin. Sonny Rollins veti Riihikedon koululla hienon keikan.

- 80-luvun alussa meillä oli Ry Vilsu. Huh, mitä tekstejä. Pesämaa teki aika hienon keikkajulisteen. Laajemmin markkinointi tarkoitti tussilla tuherrettuja pahvilappuja sähkötolppiin ja koulujen ja kauppojen ilmoitustauluille. Muutama pulpettikin tuli Porin Lyseossa töherrettyä.

 

- Bändiharrastusten ohessa, joskus kai 1982-1983 meillä oli Majasaaren Villen kanssa Tero & Ville duo. Ville soitti viulua. Löysin huhtikuun kahdeksannelle 1983 päivätyn biisilistan, jonka viimeisenä biisinä kummitteli Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä. Soitimme tuolloin keikan Appendixin lämppärinä Kuninkaanhaan koululla Porissa. Duokeikat Villen kanssa hoituivat yleensä muutamalla kympillä - tai parilla pullolla väkevää punaviiniä. Suttuista touhua, Ville oli kyllä aina skarppina. Duomme huippuhetkiä taisi olla esiintyminen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 22. heinäkuuta 1983.

 

- Kesällä 1984 tienasin markkoja katusoittajana. Tiistaisin Porin torilla oli iltatori, jolle ehdin joka toinen tiistai. Se toinen tiistai meni iltavuorossa Luotsinmäen kaatopaikalla.

 

- Mamban alkutaival alkoi tutustuttuani Heiskarin Kariin Kirjurinluodon kesäteatterissa kesällä 1981. Karilla ja kumppaneilla oli soittokämppä Porissa Säveltäjänkadulla. Elettiin edelleen tiukkaa punkkarit/fiftarit -aikaa. Yö oli iso nimi ja Dingo teki läpimurtoa. Porin elävän musiikin yhdistys oli väkevästi voimissaan.

 

- Purkutuomioita odottelevissa taloissa majaili viikonloppuisin monen sorttista soittoporukkaa. Oma roolini muistutti siipelyä, kunnes viimein rohkaistuin esittelemään Heiskarin Karille hengentuotteitani. Kai se jotenkin niin meni. Kohta meillä oli muutaman kaverin muodostama kokoonpano meikäläisen lauluntynkiä treenaamassa. Heiskari, Rinkon Kari, Laineen Jusu, Kupiainen... Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä kuului jo biisilistalle.

 

- Väitän, että alusta asti meillä oli pyrkimys viedä bändiä eteenpäin. Meillä oli selkeä tavoite päästä levyttämään ja jollain lailla menestyäkin alalla. Vain muutaman biisin treenattuamme ilmoittauduimme sinne tänne bändimestaruusskaboihin ja varasimme jo studion demonauhan äänitykseen. Hehkutettiin uutta yhtyettä, eläteltiin suuria suunnitelmia ja harrastettiin poikamaista ilonpitoa. Ensimmäinen yhteinen treenikämppä oli Porissa, Isosannan Puistokadulla. Helmikuussa 1984 osallistuimme Suosikin ROCK-KUNINGAS -bändikisoihin. Yhtyeen nimi oli tuolloin Steve Ryyki. Olimme aluekarsinnan kolmansia, saimme erikoismaininnan kappaleesta Marita.

 

- Demokasettia tulimme ihan Helsinkiin asti tekemään. Vuokrasimme muutamaksi tunniksi 303 studion ja nauhoitimme kahdeksan laulua. Totta on, että kun blokkasimme biisejä nauhoitettavaksi ja levy-yhtiöille lähetettäväksi, vastustin ankarasti laulua Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä muka liian typeränä ja lapsellisena. Olen sittemmin delegoinut toisaalle erinäisiä singlebiisivalintoja. 

- Demonauhaa lähetettiin ympäriinsä. Vastaus oli joka suunnalta - ei kiitos. Rinkon Kari tiesi kertoa, että Pedro Hietanen on toiminut tuottajana erinäisissä produktioissa, joten postitettiin Pedrollekin C-kasetti saatekirjeineen menemään. Olin tuolloin kesällä 1984 töissä Porin Luotsinmäen kaatopaikalla, kun ukot huusivat penkalle, - Poiiiiika, puhelimeen! Kotoa soittivat, että Pedro Hietanen on ottanut yhteyttä mahdollisen yhteistyön merkeissä. Loppupäivä meni melkoisissa pistoksissa.

 

- Fazerilla pitivät biiseistä, mutteivät bändin nimestä Terveisiä Päiväntasaajalta. Taisi olla itse Jaakko Salo, joka risti orkesterimme Mambaksi. Typertyneinä palasimme Helsingistä. Levytyssopimus oli taskussa, mutta bändin uusi nimi ja oma päättämättömyytemme hävetti - seuraavat kymmenen vuotta. Ilme kirkastui loppusyksystä 1984 kun single Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä/Anna minun olla alkoi soida radiossa, saimme TV-keikankin. Tuolloin ei paikallisradioita ollut, vain Ylen aluetoimituksia, joten radiojulkisuus, puhumattakaan TV:stä, merkitsi huomattavaa näkyvyyttä.

 

- Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä alkoi paremmin menestyä vasta keväällä 1985, jolloin valmistelimme jo uutta studiosessiota. Maxisingle Kantakaa Lassi jo pois/Pyyhi kyyneleet/Come ti Chiami, ilmestyi toukuussa 1985 ja oli jo jonkinlainen läpimurto. Listasijoituksia en muista, tuskin niitä olikaan, mutta biisit soivat radiossa ja keikkojakin alkoi tulla.

Provinssirockin päälavalle noustiin kesällä 1985

 

- LP:n MAMBA tekoon kävimme syksyllä 1985. Janne Louhivuori tuotti ja paikkaili siinä sivussa kitaraosuuksia. Takomo Studiot Pitäjänmäellä Helsingissä oli ykköspaikka, ja olihan se ihmeellistä häärätä isossa studiossa, bongata suomipoppareita ja levyttää ralleja, joita vielä äsken soittokämpällä tapailimme. Harri Karvinen Tampereelta otti ohjelmamyynnin hoitaakseen. Keikkoja tehtiin, minkä koulunkäynniltä ehdittiin. Takomolla tapasin ainoan kerran Juha Vainion.

 

- Pyrkimyksenä oli matkaansaattaa live-tilanteessa toimivia, melodisia menobiisejä. Lennon/McCartney -tuotanto toimi ylimpänä ohjeena matkalla tarttuviin kertosäkeisiin. Tekstien sisältö sai vapaasti sivuta tyttöjä, poikia ja tykkäämistä. Erinäisten pop-onnistumisten lisäksi tuotantoon alkoi jo kertyä tuskastuttavia, pateettisia slovareita, joita tätä nykyä kuunnellessa ei tiedä mihin päänsä kääntäisi itseään hävetessään.

- Kevääseen 1985 mennessä olin pykännyt iskusävelmät seuraavaan koitokseen Lauantai-ilta. Mukana laulelmantapaisia, Helismaan hengessä matkaansaatettuja tarinoita, sekä kieli poskessa rustattu iskelmäpastissi Älä jätä minua. Hyvällä bändillä ja Riku Mattilan erinomaisella tuotannolla rakennettiin lähes 50 000 kappaletta myynyt menestystuote. Lauantai-ilta loi ne raamit, jossa orkesterimme edelleen liikkuu; Romantiikkaa, poppia, huumoria - siinähän sitä.

 

- Syksy ilmestyi marraskuussa 1987. Rakettimaisen lähdön tehnyt bändi alkoi jo osoittaa hyytymisen merkkejä. Miehistövaihdokset ja kiertue-elämä rassasivat yhtyettä. Elettiin murrosta, jolloin monet isot tanssiravintolat ja hotellit aloittivat rockiltoja. Soitimme kymmenissä klubi-iltojen avajaisissa. Hyvä sauma. Kapakoissa oli hauskempi esiintyä, yleisö oli ravintolaikäistä, majoitus usein samassa osoitteessa, liksapuoli toimi sekin. Menestyksen kääntöpuoli oli, että teimme liikaa keikkoja, ajoimme orkesterin pahasti piippuun. Parisataa keikkaa vuodessa, laulujen rakentelut ja studiotyöt päälle. Älytöntä runnomista. Minkäänlainen järkipuhe tai toppuuttelu ei tosin olisi omaa luupäistä sauhuamista hillinnyt.

 

- Jotain tehtiin oikeinkin. Toiminta yhtiöitettiin ja talouspuoli jätettiin ammattilaisten käsiin. Roudariarmeijan palkkaamisen sijaan vuokrattiin bussi ja äänentoistolaitteet ja ostettiin näppylähanskat. Koko rupisesta 1980-luvusta selvittiin ilman veroseuraamuksia, ehjin nahoin ja alkoholisoitumatta.

 

1988 siirryimme Rikun perässä Sonetille. Mattila vastaanotti tuotantopäällikön paikan ja vei tutut orkesterit mukanaan. Hyvistä aikeista huolimatta olimme kohta levy-yhtiön nurkissa laahustava b-orkesteri. Kukaan ei ollut kovin kiinnostunut tekemisistämme, tuskin me itsekään. Rikun mielenkiinto alkoi hiipua. Kesällä 1989 päätimme julkaista singlen Hei, Pete/Yöihminen syksyn mahdollista levyä pohjustaaksemme. Marssimme lauluinemme Finnvoxiin vain todetaksemme, miten studiotilat oli yhtyeelle varattu, mutta enempää vuoden tuottaja Mattilaa kuin äänittäjääkään ei ollut paikalla. Soitin Sonetiin ja kuulin, että Riku on Oulussa ja ettei kukaan talossa tiedä suunnitelmistamme mitään. Yhteistyö Mattilan kanssa näytti todelliset kasvonsa. Istuskelimme typertyneinä Finnvoxissa, soittelin ympäriinsä. Studion sihteeri Minkku hoiti oman osansa katastrofissa ystävällisesti esittämällä Timo Löyvää parin päivän projektiimme. - Mun piti kyllä mennä Kolmannen Naisen treenehin, mutta tästä saa paremmin rahaa..., perusteli Löyvä äkillistä äänittäjä/tuottajarooliaan. Lopun aikoja 80-luvun Mamballe tosiaan.

 

- Tunteellisella tuulella äänitettiin Kiikoisten Jaaran kylän vanhassa kansakoulussa keväällä 1989. Riku tuotti ja Tom Vuori äänitti matkastudionsa kanssa. Biiseistä ja tulkinnoista oli jo havaittavaissa syvää väsähtämistä.

 

- Kuviteltiin olevamme kovinkin fiksuja levynkansi-ideamme kanssa. Siihen aikaan keskustelu rockin ja iskelmän kahtiajaosta kävi kuumana, että kumpi on kumpi, kun niin perkeleesti joka asemalla soi, oli Karjalainen, Eppu Normaali tai Sorsakoski. Puritaanisempi osa ns. rockyleisöstä piti meitä turveorkesterina, mutta oikeisiin tanssipaikkoihin olimme taas liian kovaääninen - liian rock - orkesteri. Mikä hämmentävä dilemma kotimaisen viihteen ankkalammikossa! Meitä asetelma ja lokerointi huvitti. Yhtye toimi hienosti ja laaja naisvaltainen yleisö löytyi klubeista.

- Albumin nimen Tunteellisella tuulella kaappasimme vanhasta nuottikirjasta ja kansi-idea syntyi sen myötä. Partaa kasvatettiin viikkokaupalla ja puvut vuokrattiin hyvissä ajoin. Parodioitiin kapakkabändejä, mutta ajettiin reippaasti kiville. Tarinan opetus: Sarkasmi on vaikea laji. Toisekseen lätty oli kaupallinen pannukakku. Paitsi että jengi otti kannen tosissaan, ei sisältökään tainnut edustaa sitä vahvinta Mambaa. Lindellin Tomppa sentään jaksoi kauan kiitellä. - Hieeeeno kansi!

- Kotimaiselle ns. asiantuntijayhteisölle Mamba on aina ollut vaikea pala. Vastaanotto vaihtelee totaalisesta vaikenemisesta kuivaan vittuiluun. Levy-, keikka- ja konserttiarvostelut ovat harvassa. Paneutuvampi kritiikki kulkee lyttäämisestä nokkeluudella keikarointiin, mitä aikoinaan umpikaupallisten lauluntekijöiden tupailloissa lakonisesti naureskeltiin.

 

- Syksyllä 1989 ajoin orkesterin itseoikeutettuna dynamona Mamban alas. Oli (ensimmäisen) jäähyväisrundin aika. Jengiä liikkui keikoilla, mutta taiteellisesti bändi oli tiensä päässä. Viimeisessä 80-luvun Mambassa soittivat Kari Makkonen, Petteri Korhonen ja Harri Wiro.

 

- Tilanne kaipasi tuuletusta. 1989 talvella tekstinkirjoittelu laajeni proosalliseen runoiluun. Runoteos Viivalla ilmestyi tamperelaisen pienkustantamon julkaisemana keväällä 1990.

- Lyhyen tauon jälkeen biisejä oli taas valmiina ja keikoille kova hinku. Kevät 1990 meni uusia biisejä treenatessa uuden ryhmän kanssa. Alunperin Tero Vaaran Maatakiertävässä Uudessa Viihdeorkesterissa soittivat Kari Makkonen, Seppo Myllymäki, Maria Kalaniemi ja minä. Seppo oli messissä vielä levylläkin, mutta keikoille lähtikin taas Petteri.

 

- Vajaan vuoden jaksoin takkuista uudelleen aloittamista, puolityhjiä saleja, raha- ja henkilöstöongelmia. 1991 keväällä Tero Vaaran Maatakiertävä Uusi Viihdeorkesteri lopetti toimintansa. Kelpo levy tehtiin, Sydänmailla, mutta muuten... Ei se vielä oo rakkautta soi mukavasti radiossa, mutta niin vain juttu lässähti. Enkä minä Lauantai-illasta tai muustakaan Mamba-materiaalista uuden bändin myötä eroon päässyt. Törmäyskurssi alan realiteettien kanssa veti vakavaksi. Sonetia kai vielä hiukan kaiveli, kun pidin biisien kustannusoikeudet itselläni, joten yhtiötä ei markkinointipuoli kiinnostanut. Yhteistyö Mattilan kanssa raukeni, Riku delegoi tuotantopuuhat Juha Tikalle.

- Juhan kanssa tulimme hyvin juttuun, mies opetti asennetta, kärsivällisyyttä ja ihmissuhdetaitoja, evästi studiotöiden tuleviin haasteisiin.

- Suorapuheisuudella ja huumorilla on sijansa. Rakentelimme soolomelodiaa oboelle kappaleeseen Kun on yö. Tarjosin Juhalle pikaisesti kehittelemääni pateettista melodianpätkää, kääntelin ja vääntelin, etsin tunnelmaa. Mies kuunteli kärsivällisesti kehittelyäni ja lopullista versiota, harkitsi hetken ja totesi, - Toi ei oo musiikkia, toi on paskaa. Pienin muutoksin Juha viimeisteli aihioni. Aseistariisuvaa suoruutta, mistä pidin kovasti.

 

- 1993 valmistuin Helsingin Ilmailuteorian ammattilentäjän opintolinjalta. Vastavalmistuneena monimoottoripilottina, apulaislennonopettajan kelpoisuustodistus taskussani suuntasin joulukuussa 1993 Kaakkois-Aasiaan. Kiersin Jakartassa viisi viikkoa Indonesialaisia ilmailuyrityksiä, heitin hakemukset sisään ja matkustin Balille. Tein pari viikkoa biisejä, saatoin laulut valmiiksi ja palasin Jakartaan.

 

- Balilta toin uusiin esiintymispaitoihin käärittynä Sumatralaisen Batak-patsaan, jonka kuvasimme Kummitusjuttu -levyn kanteen. Albumi nosti yhtyeen takaisin kultakantaan. Valokuvia kiilasi soittolistojen kärkeen, keikkamyynti räjähti käyntiin, ja suunnitelma ammattimaisesta lentämisestä sai jäädä.

 

- Talvella 1994 suuntasin reppuineni takaisin Kaakkois-Aasiaan. Linjalla Indonesia-Malesia-Thaimaa rakentelin lauluja ja matkustelin. Matkalla pidin päiväkirjaa, jonka sittemmin naputtelin www-sivuillemme. Ajatus julkaistavasta matkapäiväkirjasta alkoi hahmottua.

 

- Reissun jälkeen pidettiin treenit, lähdettiin rundille ja toukokuussa 1995 levytettiin Lähdössä. Keväällä rumpuihin oli astunut Timo Räsänen. Homma alkoi asettua uomiinsa, ’uusi’ Mamba toimi musiikillisesti ja sosiaalisesti hienosti. Yhtye alkoi selvemmin olemaan työpaikka, isojen poikien orkesteri. Ammatillisen vakavoitumisen ohessa vahvistui käsitys, että rockissa on perimmältään sittenkin kysymys vain leikistä ja seksistä. Ollaan olevinaan, antaudutaan katseille, ollaan vuorovaikutuksessa. Tehdään noin ja tehdään näin ja katsotaan, mitä tapahtuu.

- Kotimainen rock-scene muutamaa pirteää poikkeusta lukuunottamatta näytti pysähtyneeltä jurottamiselta. Musiikkilehdet esittelivät uusia yhtyeitä samalla epäkiinnostavalla tavalla kuin 80-luvulla, bändit retostivat, miten ”en ikinä voisi kuvitella tekeväni tavallista kahdeksasta neljään –duunia.” Alan lainalaisuudet toistivat itseään vielä artistejakin enemmän.

- 90-luvun puolivälissä televisioon saatiin musiikkiin, ilmiöihin ja videoihin keskittynyt lastenohjelma. Trendi tuli jäädäkseen. Sekös meikäläistä vanhaa sirkushevosta korvensi, kun monipuolisuus tulkittiin kikkailuna tai yrityksenä miellyttää kaikkia, kappaleiden melodisuudessa ei nähty arvoa, yleisön palvelemista pidettiin muuten vain epäilyttävänä ja fyrkkapuolen suunnittelua tai orkesterin yhtiöittämistä karsastettiin. Draama on aitoa kun oikein saatanasti painetaan kriisistä kriisiin.

 

- Balille palasin jälleen joulukuussa 1995. Matkalla rakensin uudet laulut ja kokosin matkapäiväkirjan Kolmas matka. Keväällä työn alla olivat niin kirja kuin levy Kuume. Kirja nuottiliitteineen julkaistiin Akateemisessa kirjakaupassa taiteiden yönä syksyllä 1996.

 

- Vuosittainen keikkamäärä asettui vajaaseen sataan esiintymiseen ja yleisö sai mitä halusi, tuttuja hittejä ja uutta tuotantoa. Panostin koko ajan enemmän ’rokkaavampaan’ materiaaliin, koska keikkatilanteessa liiat hitaat tunnelmapalat latistivat meininkiä. Lopulta jengi sai jo käydä pyytämässä trubaduuribiisejä ja rauhallisempia balladeja.

- Yhteistyö Heikki Keskisen ja Kallio Horns'n kanssa oli jo hyvällä alulla. Puhaltajat tulivat osaksi yhtyeen kiertuekokoonpanoa.

- Kaiken menemisen keskellä konkretisoitui, miten rock-orkesterin keskeiset liikkeellä pitävät voimat ovat raha, seksi ja alkoholi. Liksat nousivat, keikkatahti koveni. Kun alkuvuodesta veteen rakennetussa lavadrinkissä oli hieman alkoholia, saattoi joulukuussa todeta alkoholiin lisätyn hieman vettä. Paine alkoi lähestyä 80-luvun ns. huippuvuosien tasoa.
 

 

 Talven 1996 - 1997 Indonesian keikka jäi yhteentoista päivään. Käväisin Balilla ja tein lyhyen reissun Pohjois-Sumatralle (Lake Toba). Henkilökohtaiset syyt saivat kuukausien harhailun Kaakkois-Aasiassa tuntumaan hieman väkinäiseltä. Pykäsin kotimaisemissa tupun lauluja, jotka levytimme toukokuussa. Kahdeksan levyä kymmenessä vuodessa, tahti alkoi alkuvuodesta hieman rassata miestä, mutta hyvä levyhän siitä tuli, Kipinä.

 

- Kipinä piti orkan taas kiireisenä. TOP40 menestys jäi laihaksi, mutta singlelohkaisu Vastustamaton ampaisi ilmestymisviikollaan Radio Suomen soitetuimmaksi. 

- Keväällä 1998 Jaakko Salo kutsui käymään. Tällä kertaa tapaamisessa ei kuunneltu demoja, eikä esitetty yhtyeen nimen vaihtamista. Salo antoi tehtäväksi rakentaa biisin Juha Vainion tekstiin "On laulu tärkeämpi laulajaa". Esittäisin teelmykseni heinäkuussa Kotkan Meripäivillä ja noutaisin samalla reissulla Juha Vainion rahaston tunnustuksen tekosistani viihteen hetteiköllä. 

- Kokoelmalevy Vaaran Vuodet 1984 - 1999 sai Warnerilla alkunsa keskusteluista Timo Lindströmin ja Jaakko Karilaisen kanssa. Mainioita miehiä molemmat. Jaakko iski deadlinet kiinni ja minä painuin keräilemään biisejä ja kirjoittamaan sisälehtisen historiakatsausta. Kerrassaan hyvin suunniteltu ja ajan kanssa toteutettu projekti - ja vähintäänkin tyydyttävä kaupallinen onnistuminen. Albumi killui yhtä soittoa kahdeksan viikkoa kotimaisen TOP40-listan ykkösenä. Tuplaplatina (80 000) paukkui tammikuussa 2002. Joulukuussa 2006 Vaaran vuodet 1984-1999 oli saavuttanut jo 100 000:n haamurajan. Kokoelmasta tehtiin myös neljän cd:n erikoispainos hc-faneille.

 

Vaaran vuodet -kokoelmalevyn menestys rauhoitti kummasti mieltä. Vuodet 1999 ja 2000 keräilin ideoita ja fraasinpätkiä uuteen koitokseen, Sodassa ja rakkaudessa. Tein parin viikon reissun Balille, muttei kiusattu pääkoppani saanut ihmeitä aikaiseksi. Reissun saldona vain Johnny Deppin tähdittämän elokuvan Cry Baby innoittama Sä oot historiaa, sekä Billy Ocean -pastissi Sä onneni oot. Taiteeni kaksiulotteinen naiskuva konkretisoitui kyseisten rallien kautta osuvasti. Lisäksi päätteeltä löytyi hajanainen pino puolivalmiita lauluaihioita. Suomeen palasin arkisen kyrpiintyneenä.

 

Toukokuun 2000 studiopäiviin mennessä Sodassa ja rakkaudessa -albumin materiaali oli jousi- ja puhallinsovituksineen kasassa. Heikki Keskinen kirjoitti sekvensserillä kyhäämäni puhallinsovitukset isolle brassisektiolle, Riku Niemi tahollaan rakensi jousisovitukset kappaleeseen Me pantiin puoliksi kaikki. Studiossa riitti liikennettä, kun päällesoittovaihe käynnistyi. Sodassa ja rakkaudessa julkaistiin syksyllä 2000

 

- Huhtikuussa 2001 muutoksen tuulet puhalsivat orkesterin konehuoneessa. Bassoon astui Timo Mynttinen ja rumpuihin Harri Lehtonen. Miehillä oli jo pitkä yhteinen tausta tanssi- ja viihdeorkestereiden kompissa, viimeisimpänä näyttönä Jari Sillanpään orkesteri. Koskettimissa jatkoi Reijo Anttila. Pidimme lyhyet treenit, ajoimme ohjelmiston sisään ja lähdimme tien päälle. Mukana mellastivat edelleen Heikki Keskisen johtamat Kallion torvet ts. The New Kallio Horns.

 

- Kevään 2001 hulppeimpia kokemuksia tarjosi konsertit Vantaan Viihdeorkesterin jousien kanssa. Orkesteria johti Markku Johansson. Eipähän ole tällä polulla iskenyt vielä niin verta seisauttavaa kokemusta, kuin tulkita Ei toiset opi koskaan jousiorkesterin säestyksellä...

- Lokakuussa 2001 lähdin Singaporeen. Kolmen viikon onnistunut lauluntekorupeama tuotti 11 valmista sävelmää. Jossain mutkassa sain tiedon Sodassa ja Rakkaudessa -levyn kultalevymyynnistä (15 000).

- Keväällä 2002 treenattiin, viilattiin ja sovitettiin uusia biisejä, kunnes marssittiin toukokuussa Finnvoxiin. Meille vai teille alkoi hahmottua. Tuotantoapua tarjosi Jukka Immonen, miehemme 2000-luvulta. Vielä on kesää jäljellä -aihio kun kaipasi päivitettyä näkemystä, ehdotti Warnerin Pete Eklund kääntymistä Immosen puoleen. Jukan näkemys ja osaaminen löi viimeisen niitin pomminvarmaan kesähittiin. Kiitokset Petelle! Warnerilla mies toimi oivallisena kummisetänä, ideapankkina ja säätäjänä monissa käänteissä

 

- Kesäkuussa 2002 julkaistiin single Vielä on kesää jäljellä. Jo ensimmäiset raakaluonnokset nostattivat odotuksia kesäsinkun menestyksestä. Singlen ilmestyttyä biisi pysytteli pitkään Radio Suomen, Radio Novan ja KissFM:n soitto- ja toivelistojen ykkösenä. Yleisö otti rallin laakista omakseen, mutta moni antimusiikkiin tutkahtanut kesätoimittaja sai luvan ottaa hyllystä toimituksen isoimman norsupyssyn käydäkseen yhtyeen kimppuun. Alalla vallitseva miesrock-trendi alkoi jo nostaa takkuista päätään. Pessimismi, laskelmoitu murjotus ja epämelodiat nousivat ns. asiantuntijayhteisön yhteisellä rummutuksella muotiin.

- Meille vai teille julkaistiin elokuussa 2002. Ensimmäisen viikon myynti lähenteli kymppitonnia. Lukemat ja esikoissinkun luukutus tiesi työntäyteistä syksyä.

 

- Meille vai teille -levyn jälkeen kiertueet ja keikkaviikonloput seurasivat toisiaan. Puhallinsektioon vakiintuivat Jay Kortehisto, Jukka Tiirikainen ja Panu Syrjänen. Ykköskitaristina operoi Tuomas Wäinölä.

- Syksyllä 2004 julkaistiin kokoelmalevy Lempikappaleita, sekä DVD Konserttilavalla. Loppusyksystä tehtiin Mamba 20-vuotta juhlakiertue entistäkin isommalla orkesterilla, kunnes joulukuussa työnnettiin täysin palvellut yhtye vuodeksi telakalle. Sapattivuosi oli kirjattu orkesterin kellosepäntarkkaan ohjelmaan jo vuosituhannen vaihteessa.

- Talviunen keskeytti STT syyskuussa 2005: Mamba-yhtyeen kappale Valokuvia oli vuosien 1995-2004 soitetuin kotimainen kappale kaupallisissa radioissa. Umpikaupallisten lauluntekijöiden tupaillassa tarjottiin yksi ylimääräinen kierros sitä parasta, yhden tähden jallua.

 

- Keväällä 2006 kokoonnuttiin pienemmällä porukalla, treenattiin uudet biisit ja touko-kesäkuussa levytettiin Mamban neljästoista studioalbumi Mä tein sen taas. Olin ankaralla pähkäilyllä matkaansaattanut nipun ralleja, jotka Juha Heininen tallensi Hip-Studioilla. 

- Tien päälle palattiin elokuussa 2006. Kokoonpanossa Vaara, Anttila, Mynttinen, Lehtonen, sekä saksofonisti Esa Niiva.

 

- Syksyllä 2004 teokseni Lipan asennon suhde kohtaamisen sosiaaliseen vaativuuteen alkoi hahmottua. Pseudotieteen, kansalaispalautteen ja pilakuvien maailma aukeni kohtalonomaisesti. Julkaisin teoksen omakustanteena syksyllä 2006.

​

To be continued...